Isot lasipinnat hirsitalossa

Kun puhutaan ”hirsitalosta”, suurin osa ihmisistä kuvittelee mielessään jonkin Viron ulkoilmamuseossa esillä olevan vanhan maatilahökkelin, jotka näyttävät valtavan ruokokaton alla ikään kuin maahan painetuilta ja joissa on poikkeuksetta pienet ikkunat ja korkeat ovikynnykset. Ensinäkemältä saattaa tuntua siltä, että hirsitalo ja isot lasipinnat eivät voi kuulua samaan kokonaisuuteen.

Hirsitalojen kehitys

Hirsitalojen kehitystyö ei ole katkennut ja isompien lasipintojen rakentaminen hirsitaloihin on toimiva ratkaisu. Erityisen hyvän ratkaisun pystyvät tarjoamaan liimapuusta valmistettujen hirsitalojen valmistajat. Hyvänä esimerkkinä näistä tuotteista ovat Finnlogin modernia edustavat talot, joissa on rohkeasti käytetty isojakin lasipintoja.

”Lasipinnat tekevät talosta ilmavamman, tilavamman tuntuisen, valoisamman ja arkkitehtuuriltaan monipuolisemman.”

Liimapuutalon tekniset ratkaisut ja seinien vähäisempi painuminen verrattuna kokopuusta rakennettuun hirsiseinään mahdollistavat korkeiden lasipintojen käytölle toimivien ja toimintavarmojen ratkaisujen tarjoamisen.

 

Hirsitalon ikkunat

Hirsitalon ulkoilmeeseen sopivat parhaiten puukehyksiset ikkunat. Isot lasipinnat on normaalisti toteutettu ei-avattavina ikkunoina, mutta jokaiseen tilaan jää aina vähintään yksi avattava lasipinta tai terassin ovi.

Puuikkunan paksumpi kehys auttaa korostamaan talon arkkitehtuuria ja luonnetta ja luo taloon myös isoja lasipintoja käytettäessä oman visuaalisen rytminsä.

Isoja lasipintoja ei pidä pelätä myöskään suurempien lämmityskustannusten johdosta, sillä ikkunoiden lämmöneristyskyky on huomattavasti parantunut ja jatkuvasti lämpenevä ilmasto tasoittaa kustannuserot nopeasti.

Isot lasipinnat sijoitetaan yleensä talon sisäpihan puolelle ja avautuvat terassin suuntaan, jatkaen siten olotilaa ikään kuin ulkoilmaan ja tekevät terasseista kalusteineen olohuoneen jatkeen. Tämä pakottaa huomaamattaan siirtämään elämänmenon kesäisin talosta avoimelle terassille, joten isoilla lasipinnoilla rakennettu talo auttaa muuttamaan meidän elämäntapaa ja saa meidät nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta nykyistä enemmän.

Yhteenvetona voidaan todeta, että nykyaikaiset hirsitalot, varsinkin liimapuutalot, mahdollistavat kaikkien nykyaikaisten talojen elementtien käytön ja niihin lukeutuvat epäilemättä myös taloon runsaasti valoa antavat isot lasipinnat. Valitse nykyaikainen hirsitalo ja nauti avautuvasta näköalasta!