Yhteisöllinen lomakokonaisuus valmistui Rukalle

Finnlog rakensi Hanna-Mari Storen ja hänen perheensä loma-asunnon Rukalle. Luonnossuunnitelmat olivat valmiina ja asiakkaalle oli selvää, että he halusivat hirsirakenteisen asunnon.

Storet ovat tyytyväisiä lopputulokseen: “Se on täyttänyt kaikki odotukset. Oleminen ja eläminen loma-asunnolla on kivaa”, Store iloitsee. 

Finnlog valikoitui rakentajaksi muun muassa sen vuoksi, että he pystyivät toimittamaan asiakkaan toivomaa, tarpeeksi suurta hirsikokoa (202 x 260 mm2).

“Paikallisetkin ovat käyneet ihailemassa hirsiä”, Store naurahtaa. Lisäksi asiakkaan työelämän kontakti suositteli Finnlogia hänelle.  

Yhteisöllinen & yksityinen hirsihuvila 

Lomakokonaisuus on 164,5 neliön painumattomasta hirrestä rakennettu kokonaisuus, joka muodostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta. Hirsihuvila, saunatupa ja vierastupa yhdistyvät toisiinsa yhtenäisellä katolla, mikä helpottaa muun muassa lumitöiden tekemistä pohjoisen sääolosuhteissa.  

Erilliset rakennukset antavat mahdollisuuden viettää yhteistä vapaa-aikaa koko perheen kanssa, mutta kuitenkin tarvittaessa myös omaa tilaa ja yksityisyyttä.  

Loma-asunnon suurissa, näyttävissä lasipinnoissa on hyödynnetty timber frame -tekniikkaa, jonka avulla puurakenteiseen taloon pystyy asentamaan aiempaa suurempia lasipintoja. 

Nopea tahti – yllätyksistä huolimatta 

Finnlog saa kiitosta nopeasta toteutuksesta: “Erityisen positiivista oli reipas rakennusaikataulu, aloituksesta muuttolupaan meni kahdeksan kuukautta. Kun pihatyöt pian valmistuvat ja saadaan lopputarkastus tehtyä, niin kokonaisuuteen on mennyt vain vuosi!” Store kiittää. 

Täysin ei vältytty yllätyksiltäkään. Finnlog toteutti projektista kaiken muun, mutta lvis-suunnittelu ja perustukset olivat yhteistyökumppaneiden käsialaa. Perustusten kuivumisessa meni kaksi viikkoa odotettua pidempään, mutta projekti valmistui muuten täysin suunnitellun aikataulun mukaan.  

Viivästyksestä huolimatta Store on tyytyväinen myös koko rakentamisen kokonaisuuteen: “Finnlogilla on myös hyvät yhteistyökumppanit ja yhteistyö heidän välillään on saumatonta. Kun yksi osa valmistuu, toiset jatkavat siitä kitkattomasti”, Store kuvailee. 

Pitkien välimatkojen haaste voitettiin 

Storet asuvat pääkaupunkiseudulla, mikä aiheuttaa vapaa-ajan asunnon rakentamiseen omat haasteensa. Rakentamisen projektijohtaja Elvis Pärnpuu kertoo, että hän pääsi käymään itse rakennuskohteessa vain kerran koko projektin aikana, joten hän hoiti projektinhallinnan suurimmaksi osaksi etänä. Tämä toi työlle omia haasteitaan, mutta ne saatiin kuitenkin selätettyä.  

“Olen usein mukana paikan päällä Uudenmaan kohteissa. Rukalla vaikeaa oli se, etten tiennyt täysin tarkkaan kaikkia olosuhteita, jotka vallitsivat paikan päällä. Olin kuitenkin aktiivisesti projektissa mukana etäisyydestä huolimatta. Tämäkin työmaa onnistui hyvin”, Pärnpuu kertoo. 

Samaa mieltä on myös asiakas: “Jos mietitään miten haasteellista on rakentaa oman asuinpaikkakuntansa ulkopuolelle, niin voin kyllä hyvin suositella Finnlogia. Heihin voi luottaa, että homma etenee ja hoituu ja toteutetaan suunnitelmien mukaan”, Store kiittää. 

Finnlogin myynti-insinööri Marko Turunen kertoo, että hanke toteutettiin alusta saakka tilaajan kanssa yhteistyössä muidenkin kuin Finnlogin urakkaan kuuluneiden osa-alueiden osalta.

Finnlogin arkkitehti laati asiakkaan luonnossuunnitelmista toteuttamiskelpoiset rakennuslupasuunnitelmat, ja hankkeelle laadittiin tavoitehinta-arvio sisältäen myös asiakkaan omat hankinnat ja rakennushakkeeseen ryhtyvän kulut. Lopulta tavoitehinta-arvio ylittyi hieman vain maanrakentamisen ja sähköurakan osalta johtuen olemassa olevan tontin ominaisuuksista.  

”Seurasin työmaan vaiheita alusta loppuun, kaupankäynnistä loppukatselmukseen käyden myös Helsingistä käsin Rukalla paikan päällä. Valmistunut hanke ja tyytyväinen tilaaja ovat osa kaupankäyntiprosessia”, kiteyttää Turunen. 

Haaveissa rakennuttaa oma hirsihuvila tai -mökki? Lue lisää palveluistamme!