CLT-seinät nousevat pystyyn ja talo saa muotonsa

Minnalle massiivipuinen CLT oli selvä valinta Villa Luellan rakennusmateriaaliksi. Hän halusi tasaiset puunväriset sisäseinäpinnat, ja CLT:n etuja ovat myös luonnonmukaisuus ja hengittävyys. Siksi sillä saavutetaan hyvä sisäilma. CLT on myös rakenteellisesti kestävä ja luonnollinen materiaali, jolla on luonnostaan hyvä akustiikka. Sen käyttö on yleistynyt viime vuosina myös omakotirakentamisessa lisääntyneen näkyvyyden ja tunnettuuden vuoksi.

Kuusipuusta valmistetut CLT-elementit Minnan taloon tulivat Hoiskon tehtaalta Pohjanmaalta. Hoisko on tehnyt Finnlogin kanssa yhteistyötä jo pitkään ja toimittanut CLT-elementtejä moniin Finnlogin kohteisiin. CLT-taloihin tilatut elementit valmistetaan millintarkasti linjastolla, jossa niihin tehdään valmiiksi kaikki aukotukset, kuten ikkunat, ovet ja paikat sähkövedoille ja pistorasioille.

”Minnan kohteessa CLT:n pintalamellin suunta on pystyyn, mutta voimme tehdä CLT-elementtien pintalamellin myös vaakaan tai urittaa sen riippuen asiakkaan toiveista. Tämänkokoisen talon CLT-elementtien valmistus kestää yhdestä kahteen työvuoroa, mutta sitä edeltää tarkka suunnitteluvaihe. CLT:n etuja on tällaisiin arkkitehtikohteisiin toteutetut pienet detaljit tai ikkuna- ja ovihuullokset, joilla saavutetaan mm. listaton lopputulos”, kertoo Hoiskon toimitusjohtaja Tero Yli-Sikkilä.

 

Valmistumisen jälkeen elementtien näkyviin jäävät pinnat vielä hiotaan tehtaalla. Sitten elementit kuljetetaan rekoilla työmaalle, missä ne nostetaan paikalleen nosturin avulla. Rakennusvaihe on nopea ja CLT-seinien asennukset pitää tehdä hyvän sään aikana.

Villa Luellan asennukset sujuivat suunnitelmien mukaan. Asennus päästiin tekemään kesäkuun lopussa aurinkoisen sään aikana. Minnan talon CLT-elementtien asennus kesti reilut kaksi päivää ja toisen kerroksen palkkien ja rakenteiden asennus yhden päivän päälle. Kun seinät on saatu paikoilleen, on tärkeää saada katto pian niiden päälle suojaksi.

 

Takaisin projektin esittelysivulle »