VALIKKO
Isot ikkunat, suuret lasipinnat ja kattoikkunat viehättävät monia. Ne antavat modernin ilmeen perinteiselle hirsitalolle ja sopivat erinomaisesti myös jo lähtökohtaisesti nykyaikaiseen CLT-taloon.
Yksi suosituimmista tavoista toteuttaa suuri lasipinta taloon on tehdä siitä koko talon korkuinen ja tehdä ikkunaan yhteydessä olevasta huoneesta kahden (tai useamman) kerroksen korkuinen.
Monet valitsevat esimerkiksi olohuone-keittiöön suuren lasi-ikkunan, josta luonnonvalo pääsee tulvimaan asuntoon ja joka tuo myös mahdollisen ympäröivän luonnon lähelle.
Suuria lasipintoja suositaan paitsi maaseudulla ja rantatonteilla, mutta myös taajamissa ja kaupungeissa. Tällöin isot ikkunat sijoitetaan yleensä tontin suojaisemmalle puolelle, mistä ulkopuoliset eivät näe talon sisälle. Oikeanlaisella suunnittelulla suurista lasipinnoista pääsee nauttimaan siis myös kaupungissa, ilman pelkoa siitä, että tulisi tunne akvaariossa asumisesta.
Suuret lasipinnat antavat tunteen tilan jatkumisesta ja avaruudesta. Myös luonnonvalon lisääntynyt määrä kuuluu suurten ikkunoiden ehdottomiin plussiin.
Suurissa lasipinnoissa on ikävä kyllä myös muutamia haastavia puolia, joista on hyvä olla tietoinen jo talon suunnitteluvaiheessa. Tutkitaan näitä seuraavaksi.
Isot ikkunat kuluttavat enemmän lämpöä
Vaikka ikkuna tai suuri lasipinta olisi kuinka hyvin eristetty, se ei silti pärjää vertailussa seinää vastaan. Hyvin eristetty seinä pitää lämmön paremmin talossa kuin lasipinta. Mitä isompia lasipintoja talossa on, sitä enemmän se nostaa lämmityskustannuksia.
Kesällä tarvitaan viilennystä
Isot ikkunat sijoitetaan usein etelän suuntaan, jotta talvella päästään nauttimaan siitä vähäisestä auringonvalosta, jota meille suodaan. Keväällä ja kesällä aurinko kuitenkin lämmittää taloa suurten lasipintojen avulla jo niin paljon, että talo tarvitsee lisäviilennystä. Tämä asia kannattaa ottaa huomioon jo taloa suunnitellessa ja pohtia, kuinka suojata taloa auringon lämmöltä.
Jos tontilla on valmiina suuria puita tai muita varjoa antavia luonnonmuodostelmia tai rakennuksia, ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Myös erilaisten varjojen, kuten markiisien, rakentaminen auttaa. Tällainen konkreettinen varjo suojaa paremmin kuin pelkkä ilmastointilaite, joka kuluttaa paljon energiaa. On olemassa myös erilaisia auringonvalolta suojaavia erikoisikkunoita ja ikkunapinnotteita, mutta ne eivät yleensä ole yhtä tehokkaita kuin konkreettinen varjo.
Ikkunoiden pesu vaatii työtä
Suuret lasipinnat ovat kauniita ainoastaan puhtaina. Talon sijainnista riippuen ikkunat tulee pestä yhdestä kolmeen kertaan vuodessa, mikä vaatii talon asukkaalta jonkin verran työtä tai työn ulkoistamisen ammattilaisille. Vaikka nykyään onkin käytössä jo erilaisia ikkunanpesurobotteja, vaativat suuret lasipinnat edelleen myös ihmistyötä.
Ikkunat eivät ole täysin äänieristettyjä
Ikkunat päästävät aina enemmän ääntä lävitseen kuin seinät. Suuret lasipinnat eivät ole poikkeus tässä asiassa. On olemassa tavallista ikkunaa paremmin äänieristettyjä ikkunoita, mutta ne ovat arvokkaampia hinnaltaan kuin tavalliset ikkunat. Ikkunoiden äänenläpäisevyys kannattaa siis ottaa huomioon jo taloa suunnitellessa ja sijoittaa ikkunat tontin rauhalliselle puolelle, jos vain mahdollista.
Yhteenveto: kun suunnittelee taloa, jossa on suuria lasipintoja, kannattaa kaikki edellä mainitut seikat ottaa huomioon. Näin löytyy itselle se kaikkein paras ratkaisu.
Toteuttamissamme kohteissa on käytetty paljon suuria lasipintoja.