CLT-levyn valmistus

CLT-levyn valmistus eli teollinen vaihe

CLT-levy valmistetaan siten, että yksittäiset laudat kiinnitetään levyksi, jonka jälkeen lisätään toisiinsa nähden poikittaisia levykerroksia liimaamalla päällekkäin. Tätä jatketaan, kunnes haluttu levyn paksuus saavutetaan. Levyt puristetaan elementiksi, joka on hyvin tiivistä. Levyä voidaan työstää tarpeen mukaan, esimerkiksi tehdä aukotukset ikkunoille ja oville.

Valmistuksessa käytetty liima on tuoksutonta, vaaratonta, ympäristöystävällistä ja formaldehyditöntä polyuretaaniliimaa. Käyttämällemme CLT:lle on myönnetty vähäpäästöisen rakennustuotteen M1-tunnus. Liima on myös hengittävää, eikä muodosta höyrysulkua. Lue lisää käyttämistämme liimoista!

Levyt valmistetaan olosuhteissa, jotka takaavat sen optimaalisen laadun. Valmistus tapahtuu kuivassa, valvotussa sisätilassa. Ilmankosteutta valvotaan ja sitä ohjaa automaattijärjestelmä. Tuotannon laadunvalvonta on tiukkaa ja se kuuluu virallisen laadunvalvonnan piiriin.

CLT-levyn valmistus voidaan tiivistää seuraaviin vaiheisiin:

  • Sahatavaran leikkaaminen mittoihin – näönvarainen lajittelu.
  • Sormijatkoksen jyrsintä, liimaus ja puristaminen.
  • Odotusaika.
  • Yksittäisten levyjen höyläys.
  • CLT-levyn liimaaminen ja puristus.
  • Odotusaika.
  • Levyn työstö mahdollisen tarpeen mukaan.
  • Jälkikäsittely – pakkaaminen.

CLT-levyn valmistus tapahtuu näin.

CLT-asennus eli rakennusvaihe

Elementtien asennus on nopeaa: omakotitalon runko saadaan pystyyn jo 1- 1, 5 vuorokaudessa. Otamme huomioon ympäristöystävällisyyden myös kuljetusvaiheessa: elementit saapuvat lapekuormana eli vaakatasossa työmaalle, jotta kuljetukseen käytettävä tila saadaan käytettyä mahdollisimman optimaalisesti. Elementteihin on suunniteltu hyvin suunnitellut pontit, jotka helpottavat asennusta.

Elementit valmistetaan millin tarkkuudella, minkä vuoksi myös perustuksen tulee olla tasainen ja mittatarkka. Elementtien asennukseen tarvitaan tehokas nostokalusto ja ammattitaitoiset kaluston käyttäjät. Elementit asennetaan tietyssä, hyvin suunnitellussa järjestyksessä. Elementin liitettävien syrjien suojamuovi avataan kiinnitystä varten. Kun kiinnitys on valmis, avatut saumat teipataan, jotta tiiveys saadaan varmistettua. Kun katto on valmis, muovit poistetaan.

CLT:n asennus voidaan tiivistää seuraaviin vaiheisiin:

  • Pystysuuntaiset liitokset ristikkäin olevien seinäelementtien välissä.
  • Vaakasuuntaiset puolitappi-liitokset lattialevyjen välissä.
  • Lattialevyjen liitokset nousevan kerroksen seinälevyihin.
  • Pystysuuntaiset puolitappiliitoksen seinälevyjen välissä.

Oletko kiinnostunut rakentamistamme CLT-taloista? Tutustu esimerkkiprojekteihimme täältä